Hermione asteli epävarmasti Kotikoloon johtavaa tietä pitkin. Hän oli ilmiintynyt Saukonpäähän, koska ei muistanut mitään muuta koko alueesta. Illan viimeiset auringonsäteet osuivat hänen hiuksiinsa ja saivat ne kiiltelemään. Hermione nykäisi varovasti ruskeaa nahkatakkiaan ja pöyhi löysää nutturaansa. Hän puri huulta ja avasi vanhan portin, joka johti sotkuiseen pihaan. Hiekkapolku vei suuren tiilistä tehdyn rakennuksen eteen, joka kumosi kaikki fysiikan lait. Siinä oli lukuisia kerroksia ja näytti siltä kuin se voisi romahtaa milloin tahansa. Hermione hymyili nähdessään talon. Siitä oli kuusi vuotta, kun hän oli viimeksi käynyt tässä talossa. Weasleyt asuivat täällä. Ron Weasley asui täällä. Hermione puri uudestaan huultaan ja koputti tarmokkaasti talon oveen. Punakasvoinen pyöreä nainen avasi sen. Hänen takaansa talon sisältä kuului naurua ja hilpeitä laulunpätkiä. Naisen naama kiilsi ja hän loikkasi Hermionen kaulaan kiinni: "Hermioneko se siinä? Ei olla nähty pitkään aikaan. Tule sisään, tule toki. Roniako sinä?" Hermione nyökkäsi ja käveli Ronin äidin, Mollyn kanssa olohuoneeseen. Laulu ja nauru loppuivat. Kaikki hyppäsivät halaamaan Hermionea ja toistelivat samaa kuin Mollykin: "Onpas siitä aikaa. Pitkästä aikaa. Oletpa sinä kaunistunut. Aika on tehnyt tehtävänsä." Jossain vaiheessa Hermione huomasi Ronin istumassa vanhassa nojatuolissa ja nojaamassa päätä käsiinsä. Hermione katseli Ronia hetken ja sanoi sitten Mollylle, että haluaisi olla Ronin kanssa kahden. Ron nosti katseensa kuullessaan nimensä, mutta laski sen sitten. Ron oli komea. Hänellä oli vanhat oranssit hiukset ja ruskeat silmät, mutta kaikki muu oli muuttunut. Kasvot olivat komistuneet ja vartalo oli kehittynyt aurorin työn ansiosta. Ronilla oli päällään vain musta vanha kaapu, mutta Hermione tiesi että hänellä olisi ollut varaa paljon parempaan. Ron vain oli sellainen. Valitti köyhyydestä, muttei halunnut rikkauksia. Kolmannella Ron luuli Kutka-rottansa kuolleen ja suri sitä, vaikka oli aina muulloin manannut rottaa laiskaksi ja tylsäksi lemmikiksi. Hermione seisahtui Ronin eteen ja Ron nosti taas katseensa. Kaikki muut olivat kadonneet huoneesta. Hermione on tosiaan kaunis, Ron ajatteli ja punastui. "Etkö aio halata minua?" Hermione kysyi ja samassa Ron veti Hermionen syliinsä. Hetken päästä he irrottautuivat ja Hermione istui Ronin viereen toiseen nojatuoliin. Heidän polvensa koskivat toisiaan. Ron risti kätensä rinnalleen ja nojasi taakse päin. Hän oli hetken aikaa muistanut vanhan rakkautensa ja samassa hetkessä hänen mieleensä oli tullut ihminen, jonka takia Hermione ei ollut hänen. Silmät rekisteröivät nopeasti kihlasormuksen. Ron huokaisi. Vai niin, vai niin se sitten loppui, hän ajatteli. "Hauska nähdä!", hän kuitenkin sanoi. "Ron, minä en tullut puhumaan kuulumisista. Minä tulin puhumaan siitä mitä tapahtui seitsemännen lopussa.", Hermione tuijotti Ronia suklaanruskeilla silmillään. Ron sulki silmänsä ja nielaisi. "Minä en halua puhua siitä.", hän kuiskasi ja laski kätensä syliinsä. Hermione tuijotti häntä hetken ja tarttui Ronia kädestä. "Mutta minä haluan.", hän sanoi ja katseli kuinka Ron avasi silmänsä ja tuijotti häntä hetken. Ronin kasvot olivat kuin kipsinaamio, kuin kuva jostain hänelle tuntemattomasta ihmisestä. Yhtäkkiä, kuin tajuten että piti Hermionea kädestä, Ron veti kätensä pois. Hermione laski katseensa. Oli typerä ajatus tulla tänne, hän ajatteli mutta sanoi sitten Ronille: "Se, mitä silloin tapahtui, ei olisi pitänyt tapahtua. Se suudelma ei tarkoittanut mitään. Minä en tuntenut mitään häntä kohtaan. Sinä et kuunnellut minua." Ron nousi ylös ja alkoi kävellä takan ja kaappikellon väliä. "Minä näin mitä näin. Minä näin että sinä suutelit häntä. Minä olin tunnustanut sinulle rakastavani sinua jotain kolme tuntia ennen sitä ja sinä suutelit häntä. Etkö sinä tajua miten se sattui?" Ron tärisi. Hermione katseli tuota hermostunutta miestä ja mietti miten saisi tämän vakuuttuneeksi tunteistaan. "Ron, minä… Minä rakastan sinua." Hiljaisuus. Ron kääntyi Hermionen puoleen ja harppoi hänen eteensä. Hetken Hermione luuli että Ron aikoi vetää hänet syliinsä, mutta Ron nappasikin vain hänen kätensä tiukkaan otteeseen. "Sormus, saamari soikoon! Sormus! Ja muka rakastat!", hän raivosi ja laski Hermionen käden alas. Hermione kosketti vaistomaisesti sormusta kuin se olisi polttanut ja sanoi sitten: "Rakastan. Sinä olet ollut minun vuoteessani useammin kuin kukaan muu mies." Ron katsoi häneen silmät salamoiden. "Ja vielä kehuskelet. Vai niin… Eikö lempi leisku, vai?", hän sähisi hampaittensa välistä. "Tulet selittämään minulle miehistäsi… Mitäs hän sanoisi siihen?", Ron mutisi. Hermionen ilme kiristyi, mutta hän vastasi aivan rauhallisesti: "Hän ei sanoisi mitään, koska hän ei kuulu enää elämääni, eikä ole koskaan kuulunutkaan. Minä rakastan sinua. Yritä nyt ymmärtää!" Ron kääntyi Hermioneen päin ja hymyili tälle ivallista hymyä. "No kukas se onnekas sitten on, joka on päässyt sun sänkyysi? Kuka on antanut sulle noin hienon sormuksen? Kenen kanssa sä olet kihloissa, saakeli soikoon?" Hermione katsoi kenkiään, huokaisi sitten ja katsoi Ronia tiukasti kasvoihin. Nyt oli pakko uskaltaa. "Sun." Sana jäi leijumaan ilmaan. Huoneeseen laskeutui taianomainen hiljaisuus. Ron haukkoi henkeään ja ilmeisesti mietti, mitä tuo kolmikirjaiminen sana tarkoitti ja ennen kaikkea, miten se vaikuttaisi hänen elämäänsä. Sitten hän nousi ja veti Hermionen syliinsä. Hän piti Hermionesta kiinni kuin peläten että tämä lähtisi pois. "En minä mene minnekään. Vastahan minä tulin.", Hermione kuiskasi Ronin korvaan. Ron suuteli Hermionea suulle kovakouraisesti. Hänen poskillaan valui kyyneliä ja ne sekoittuivat Hermionen kyyneliin. Suudelma maistui kaipuulta ja tuskalta sekä suolaisilta kyyneliltä.